KirjakauppaKustantamiamme kirjoja on saatavissa kaikkien tavanomaisten jakelukanavien kautta, joten Sinäkin voit hyvin hankkia kirjasi tutusta lähikirjakaupasta. Jos jotain kirjaamme ei ole heti saatavilla, hankkii kirjakauppa sen tukusta tai joissakin tapauksissa suoraan meiltä. Palvelemme mielellämme nykyisiä ja uusia asiakkaita.
Joskus kirjat kyllä saattavat tuntua ylettömän kalliilta kustantajan
maltillisesta tuotehinnoittelusta huolimatta, sillä nykyisin kirjakauppaketjut
ja yksittäiset kirjakaupat hinnoittelevat myynnissä olevat kirjat itse
omien politiikkojensa mukaisesti, eivätkä ainakaan pienet kustajat voi
juurikaan vaikuttaa loppullisiin hintoihin. Toki kirjojen Ostoksille kirjakauppaanKirjakauppojen määrä Suomessa on viimevuosina vähentynyt roimasti ja monet jäljelle jääneet hankkivat pääasialliset tulonsa aivan muusta kuin kirjojen myynnistä. Jos haluamme, että kirjakaupat säilyvä ympäristössämme kannattaa sinne piipahtaa silloin tällöin ostoksille. Onhan se niin mukava hypistellä aitoa kirjaa ja ihailla sen kauneutta. Jos et halua hemmotella pelkästään itseäsi voit toki aina hankkia kirjan lahjaksi.Kysy Kauppiaaltasi
kirjojamme. Jos hän ei vieläkään sattuisi tietämään
meistä, anna vinkki sivuistamme. Meitä voi lähestyä postitse,
faksilla, puhelimella ja tietenkin sähköpostilla.
Tietomme ovat etusivulla.
[ ALOITUSSIVU ] [ KIRJAT ]
|