BongausBongaus on jo pitkään eri yhteyksissä käytetty käsite. Nykyisin lintuharrastajat ovat omineet sen lähes yksinomaiseen käyttöönsä, mutta bongata voi erilaisissa paikoissa ja erilaisia kohteita, muutakin kuin lintuja ...Kaikkihan tiedämme, että bongauksella tarkoitetaan lintuhavaintojen tekoa. Varsinkin haluttuun lopputulokseen johtanut tiirailu on bongaus.On bongattu joku tietty laji tai yksilö. Monet bongaavat tyttöjä (tai poikia). Varsin suosittuja bongauspaikkoja ovat uimarannat. Kyllä bongaus kuuluu onnistuvan kaupungillakin. Bongaus ei aina ole samaa kuin bird-watching, spotting tai birding, mitä niillä tarkoitetta- Viina mukana kuvassaJo paljon ennen kuin lintujen tiirailu oli yleistä kansanhuvia, kuuli sanaa käytettävän ravin-toloissa. Kun viinuri oli mitannut asiakasta varten alkoholiannoksen, bongasi hän ostoksen tarjoilijan piikkiin ts. kiinnitti piikkiin lapun johon oli merkitty juoman laatu ja määrä. Nämä viinakupongit tarvittiin laadittaessa laskua asiakkaalle ja myyntiä tilitettäessä. Kun ajat kehittyivät alettiin ostoksia lyödä suoraan kassakoneeseen ja vielä nytkin tässä yhteydessä kuulee käytettävän bongaus -sanaa. Bongaukseen voi myös liittyä unelmia ja unelmiin bongaus, Unelmien bongaus. |