Perhe Hellman

Perheen isä Stig Hellman on syntyperäinen ruotsalainen. Hän toimii kaupallisella alalla ja on mukana ulkomaan kaupassa. Hän puhuu useita kieliä, mutta suomea hän ei juurikaan osaa. No pari tervehdystä ja tietenkin kirosanoja, jotka hän oppi Suomessa lomaillessaan, eikä aluksi oikein edes tiennyt mistä oli kyse, mutta nyt kiroilu luonnistaa aivan oikeasti.

Sanotaan, että kaikki Hellmanit ovat keskenään sukulaisia, mutta tästä sukuhaarasta ei ole tarkempaa tietoa käytettävissä. Perheen äiti, Maria Hellman, on syntyperältään suomalainen, kotoisin Ranualta. Hän on ammatiltaan kemisti ja menestynyt kansainvälisen tason tutkijana. Taitaa olla alallaan melkein maailman huippuluokkaa, aikamoinen helmi työnantajalleen.

Lapset, Astrid ja Johan, vaikka ovatkin viettäneet useita lapsuuden kesiä isovanhempien luona Suomessa, ovat jo vieraantuneet suomen kielestä. Kummaltakaan ei oikeinkirjoitus tahdo luonnistua vaikka selviytyvätkin joten kuten arkipäiväisestä puhekielestä ja kykenevät jopa lukemaan sanomalehdistä ainakin otsikot. Nyt, kun ollaan yhä enemmän kansainvälistymässä, he ovat asettaneet englannin kielen etusijalle. Ruotsin kieli on kuitenkin heidän pääasiallinen kotikielensä. Hellmanit viettävä nykyisin vain vähän aikaa perhepiirissä sillä kaikilla tuntuu olevan omat menonsa.

Perhe on mukana Jukka Pyykösen Juhannuksen yöt romaanin tapahtumissa.

[ ALOITUSSIVU ] [ NIMIGALLERIA

www.jap-publisher.com v. 2001 © Oy JAP-Publisher Ltd
Finland