Särkisen Kalastajatorppa

Särkisen Kalastajatorppa loi onnistuneet puitteet lomanvietolle ja lomasta tuli oikein onnistunut kaikinpuolin. Se paikka toimii kaikkina vuodenaikoina kalastitpa tai sitten et. Opimme tietämään, että Särkisen Kalastajatorppa on rauhallinen ja tasokas paikka kuulomatkan ulkopuolella hälinästä.

Lomailla voi lokakuussakin

Tällä kertaa loma ajoittui lokakuulle. Monet, paitsi varsinaiset syysihmiset pitävät syys- marraskuuta aikana, jota ei edes tarvittaisi. Mutta se vuodenaika jota syksyksi kutsutaan tulee vuodesta toiseen yhä uudestaan. Todellisuutta paetakseen monet karkaavatkin kaukomaille. Tuntematta suurempaa syyllisyyttä olen itsekin suunnannut aina joskus syksyn tullen aurinkoisemmille seuduille.

Kannatan kotimaata

Nyt olimme, perheenjäsen ja minä, päättäneet kuitenkin lomailla pari viikkoa rauhallisesti kotimaassa. Kaipasimme molemmat lepoa ja arkisen aherruksen vastapainona myös liikuntaa varovaisina pieninä annoksina. Viikko jossakin ja toinen kotona. Siinä se olisi.
   Onhan meillä pohjoisessa kesäasunto, joka auttaa irrottautumaan arjen rutiineista, mutta nyt olimme niin uupuneita, että päätimme kiertää työsiirtolamme kaukaa. Emme kuitenkaan aio hylätä tuota ikuisen luovuuden tyyssijaa lopullisesti, mutta vaihtelun sanotaan virkistävän.

Mökki Vuokatissa varteenotettava vaihtoehto

Päätös lomapaikanvalinnasta syntyi keskusteltuani erään sukulaiseni kanssa. Hänen mielestään Vuokatti oli varteenotettava vaihtoehto. Minä taas haluaisin aina välillä välttää massarientoja kuhisevan väenpaljouden keskellä, ainakin vapaa-aikana. Siinä syy kartella eteläisiä lomakohteita. Sukulainen myönsi, että Vuokatti, kauniin Sotkamon jalokivi, on ympärivuotisesti suosittua seutua ja väkeä liikkuu aina vaan enemmän, mutta sanoi tietävänsä majapaikan vähän matkaa hälinän ulkopuolelta ja kuitenkin läheltä kaikkea. Hän kehui muutenkin puitteita ja koska tunsi omistajan hän lupasi avustaa paikan varaamisessa. Minä suostuin hieman empien.

Lomaviikko särkisellä

Nyt tulimme sovitusti lomapaikkaan saamiamme ohjeita noudattaen. Siinä se oli, Särkisen Kalastajatorppa. Pysäköimme ajopelimme rakennuksen pihaan sille varattuun paikkaan. Isäntä, joka esitteli itsensä Pekaksi toivotti meidät tervetulleiksi. Särkisen Kalastajatorppa olisi käytössämme kokonaisen viikon. Sitten tulisi japanilaisperhe pariksi viikoksi.
   Tästä tulisi hieno lomaviikko. Kaikki tarvittava ja vähän enemmänkin olisi saatavilla satoi tai paistoi. Siinä aaltojen liplatusta kuunnellessa sai antaa silmäinsä levätä kauniissa suomalaisessa järvimaisemassa. Nyt jo tiesi, että Särkisen Kalastajatorppa oli oikea valinta lomanviettopaikaksi. Säävaraustakaan ei tarvittu sillä kaikkeen oli jo varauduttu ennakkoon.
   Tämän lomapaikan löytäminen onnistui vain suusta suuhun tiedon avulla. Sain kuitenkin luvan antaa vihjeen paikasta ystävilleni, vaikka isäntä hieman toppuutteli kovin äänekkäästi julistamasta, sillä onhan vain yksi Särkisen Kalastajatorppa.

Jukka Pyykönen
[ ALOITUSSIVU ] [ NIMIGALLERIA ]
www.jap-publisher.com v. 2001 © Oy JAP-Publisher Ltd
Finland