Yksin kotona hylättynäYhtenä iltana se emäntä sitten lähti omille teilleen ties minne, aivan yllättäen, eikä palannut. Sanoi vain lähtevänsä. Asko luuli, että veikkauksia viemään, kun se Oili oli niin innostunut siitä uudesta palloveikkauksesta.Kun sitten ei kuulunut palaavaksi, Asko arveli hänen nousseen Vääksyn kautta Lahteen menevään linja-autoon. Sen sisko asui Lahdessa Vesijärvenkadulla. Vai olisiko hypännyt kanavalla Tehin kyytiin ja mennyt kantosiivillä Jyväskylään ja sieltä Kypärämäkeen sen nuoremman siskonsa luo. Olihan sitä joskus liikuttu kaksinkin, mutta siinä kun emäntä halusi luuhata kylillä, olisi Asko mieluummin oleillut kotosalla. Olivat siinäkin suhteessa melkein toistensa vastakoh- dat. Olikin tullut jo vähän niin kuin tavaksi, että vaimo kävi yksin kyläilemässä. Tavallisesti se oli edes ilmoittanut lähdöstään, vaikkei aina niin mielipidettä kysynytkään. Edelliskesänä siellä Päijänteen pohjoispäässä käyntiään se oli pitkin talvea muistellut ja uhannut lähteä taas tulevana suvena johonkin Ainolan tansseihin, kun siellä oli ollut niin hyvä vienti. Oli jutuista päätellen tainnut ihastua johonkin Jyväsjärvellä seilanneen taksiveneen rahastajapoikaan, josta kuului sitten isona tulevan oikein merikapteeni. Höpisi se Oili jotakin insinööristäkin. Asko kyllä arveli, että Oili kertoi niitä juttuja muuten vain leikillään häntä vähän kiusatak- seen. Mutta toisaalta, mikä niistä naisista tiesi ja oliko sillä väliäkään, vaikka kun oikein ajatteli, täytyi kyllä rehellisesti myöntää, ettei se tuntunut kovin kivalta. Tuo kiusoittelu oli uusi piirre heidän välisessä suhteessaan ja sai Askon luontonsa vastaisesti pohdiskelemaan asioita entistä syvällisemmin. Edellä on ote Jukka Pyykösen romaanista Aslak ja Luosman noidat. ajankohtaista [ ALOITUSSIVU] [ NIMIGALLERIA ] www.jap-publisher.com v. 2002 © Oy JAP-Publisher Ltd |