Kokoelma mielipiteitä

     
Seuraavassa on kokoelma sekalaisia mielipiteitä erilaisista Kirjoja ja kirjastoja tarvitaan
asioista ja maailman menosta. Joku saattaa helposti arvella, Hyvä kirjan ystävä
että siihen ne nyt ovat koonneet kaikkein merkittävimmät Kirjoittaminen uudentuu,
kieli köyhtyy
 
mietelmänsä, mutta tätä näkemystä tulee heti oikaista. Vain kukot kiekuvat suomessa  
Tekstit ovat päässeet mukaan olematta mitenkään erityisessä Prosessit hallitsevat kaikkea  
asemassa muihin eri yhteyksissä esitettyihin tekstinlaatijoiden Kebappi on kebappi ja pitsa on pitsa
suullisiin tai kirjallisiin mielipiteisiin.  
Katsantokanta asioihin tietenkin vaihtelee riippuen siitä  
missä ominaisuudessa tarkastelu on tehty.    
Vaikka tekstit ja jutunpätkät ovat yleensä toisistaan riippumattomia  
ja irrallisia, saattaa niistä jotenkin heijastella kirjoittajansa  
maailmankatsomus. Näin suppeiden näytteiden perusteella  
tekstinikkareista muodostettu henkilökuva saattaisi jäädä  
ohkaiseksi ja pliisuksi, joten johtopäätelmät kannattaa  
tehdä hyvin varoen.  

Tekstit ovat kirjoittajien mielipiteitä. Kustantaja on vain vähässä määrin rajoittanut tekstien esillepanoa kuitenkaan mitenkään sensuroimatta tai puuttumatta sisältöihin. Tekijänoikeus teksteihin on kirjoittajilla. Osa kirjoituksista on julkaistu aikaisemmin muussa yhteydessä. Näissä tapauksissa on mainittu aikaisempi julkaisupaikka.

Tähän sivustoon on tekijänoikeus Oy JAP-Publisher Ltd:lla, joka huolehtii sivuston ylläpidosta. Teksteihin kohdistuviin julkisiin viittauksiin tulee liittää yksilöivä maininta sivustosta.

  •   englanninkieliselle aloitussivulle

  • www.jap-publisher.com v. 2001-2006 © Oy JAP-Publisher Ltd
    Finland