Prosessit hallitsevat kaikkea

Prosessi on osiensa kokonaisuus. Jotta kokonaisuus saataisiin paremmin hallintaan, on se paloiteltava pieniksi helposti hallittaviksi osakonaisuuksiksi, jotka on edelleen paloiteltava. Näin menetellen päästään niin pieniin osasiin, etteivät osaset enää häiritse kokonaisuutta. Yhdistelemällä osasten toimia kuin koneen osia syntyy prosesseja. Hajanaistakin kokonaisuutta on näin helppo hallita, vai onko?

Liekö ennakkoluulo vai viite todelliseen, mutta tuntuu, että paloittelemalla asiat pieniin helposti hoidettaviin osasiin, prosesseihin osallistuvat ihmiset menettävät mahdollisuuden tajuta kokonaisuuksia, joka ei voi olla haittaamatta yksilöiden kehitystä ja vähentämättä samalla motivaatiota.

Pitkissä ketjuissa on vaarana, että toisessa päässä ei tiedetä mitä toisessa päässä tapahtuu. Kun osasia on riittävästi, kokonaisuutta ei enää hallitse kukaan.

Tällainen prosessi on kuin mato, joka kulkee (luultavasti) pään ohjailemana. Jos tällainen mato katkaistaan, jäävät molemmat päät yhä elämään omaa riippumatonta elämäänsä edes toisistaan tietämättä. Lopulta tulee lintu ja hotkaisee madon, mutta kumman? Meneekö pää vai häntä? Linnun kannalta sillä ei liene merkitystä, mutta kuinkahan on madon sielun laita. Mikä on kehityksen suunta? Ohjaako nyt menoa pää vai häntä. Jos pää jää jäljelle, kehitys lienee johdonmukaista, mutta syntyykö uusia innovaatioita? Menossa ei taida olla lopulta päätä eikä häntää.

Kuinka kävisi, jos mato paloiteltaisiin useiksi palasiksi, jotka alkavat toimia itsenäisesti. Saataisiinko madot kootuksi samaan purkkiin ja miksi?

Prosesseja kehitettäessä on hyvä huomata, että toimijoina ovat usein ajattelevat ihmiset, eivätkä tikapuuhermoiset.

JAP