110 

Nyt saatoin verestää vanhoja muistojani ja kokeilla vieläkö isänäidin opettamat niksit toimisivat. Saunan kylpykuntoon saattaminen veisi ainakin pari tuntia, mutta pesuvesi lämpenisi alle puolessa tunnissa.
   Saunan tulee olla riittävän kuuma, jotta sieltä lähtee makeat löylyt melkein vettä pirskottamalla, silloin hiki irtoaa kunnolla.
   Liiterissä oli hyvä järjestys. Valmiita pilkkeitä oli kosolti ja pikainen silmäys osoitti, että henkilö, joka ne oli sinne latonut tiesi miten menetellä. Koivut, haavat ja havupuut olivat omassa pinossaan, mutta lepät oli kasattu erikseen. Otan ensin aika sylyksen sekapuita ja vähän koivun tuohta sytykkeeksi.
   Kiukaan pohjalla on maa-arina, josta tuhkat on viety pois. Ladon puut kiukaan alle mummoni aikoinaan opettamalla tavalla harvalle ristikolle, koivut päällimmäisiksi. Yläosaan jätän tilaa, jotta savu pääsee ulos pesästä.
   Tällä kertaa käytän sytytykseen tuohuksia, koska kiehisten vuolemiseen menisi nyt liiaksi aikaa, eikä ollut terävää puukkoakaan käsillä. Ennen tulitikun raapaisua tarkistan vielä, että lakeisen reikä on auki. Savutien tukkeena on käytetty kangasrättejä, joita saattaisi unohtua reikään.

Seuraava sivu
Luvun alku
Hakemisto


www.jap-publisher.com v. 2002 © Jukka Pyykönen, Oy JAP-Publisher Ltd
Tampere, Finland