Rahan puutteessa piti yrittää kaikenlaisia keinoja, jotta näkisi joskus edes osan laukkakisoista. Taas kerran hän yritti mennä parin kaverin kanssa pummilla kilpailupaikalle, mutta Luigi ja toinen kavereista jäivät kiinni samalla kun yksi pääsi katoamaan yleisön joukkoon.
   Kun rahaa pääsylippuihin ei löytynyt, odotettavissa oli roima selkäsauna. Mikään ei näyttänyt auttavan, kunnes Luigi kysyi hädissään, eikö pääsymaksua voisi lunastaa tekemällä työtä. Toki se kyllä kävisi päinsä, mutta kiinnijääneet joutuisivat maksamaan myös pakoon livistäneen kaverinsa lipun. Se on niin, että aina joku joutuu vastaamaan töppäyksistä, omistaan tai toisten.
  — Muista, la cosa nostra, se on meidän asiamme, sanoi porttivahti Luigille.
   Luigi sai kokea kaiken myös nahoissaan, sillä hevosen sonnan luontia riitti koko kilpailujen ajaksi niin, etteivät kaverukset nähneet itse laukkakisasta vilahdustakaan.
   Pojat olivat tehneet hyvää jälkeä, joten heille olisi hommia tarjolla jatkossakin. Touhusta luonnollisesti myös maksettaisiin, vaikkei palkka olisi kovin iso.