|
16
Kapinamielinen kaveri ei ollut halukas moiseen paskan hämmentämiseen, mutta Luigi tarttui tilaisuuteen, sillä työtä ei ollut hevin saatavissa ja nyt hänellä olisi mahdollisuus päästä lähelle hevosia ja seuraamaan kilpailuja, kunhan ajoitti askareensa oikein. Eräs hevosten omistaja oli seuraillut vaivihkaa Luigin puuhia jo jonkin aikaa ja oli erityisen ilahtunut näkemästään. Luigi oli ahkera ja vastuuntuntoinen tyyppi, eikä näyttänyt lainkaan pelkäävän hevosia kuten monet muut talleilla työskentelevistä. Erityisesti häntä kiinnostivat Luigin ihanteelliset fyysiset ominaisuudet. Hän oli juuri sopivan pienikokoinen ratsastajaksi. Tästä pojasta tulisi sellainen jockey, josta vielä kuultaisiin. Mesenaatti ei kuitenkaan vielä halunnut puhua aikeistaan Luigille, vaan järjesti hänelle vain tilaisuuden istua kilparatsun selässä. Kun Luigi näytti silminnähden innostuvan asiasta, hänelle hankittiin varusteet ja solmittiin ensimmäinen harjoitussopimus. Luigia ruvettiin tosissaan kouluttamaan uuteen tehtävään. Tallien siivous sai nyt jäädä toisille. Aluksi harjoittelu tapahtui yksinomaan kotiradalla, mutta myöhemmin jouduttaisiin matkustelemaan pitkin mannerta. Tähän tarvittaisiin vanhempien lupa.
|