|
17
Luigi oli alustavasti puhunut asiasta vanhemmilleen ja, kun rahoittaja tuli tapaamaan näitä, syntyi sopimus. Luigi muuttaisi asumaan suojelijansa luo ja saisi siellä kasvatuksen ja täyden ylöspidon. Luigin vanhemmille maksettaisiin kuukausittain tietty summa, joka ei ole tiedossa, siihen saakka kun Luigi täyttäisi 20 vuotta. Hädänalaisessa tilassa olleet vanhemmat itseasiassa myivät poikansa. Sopimus johti täydelliseen adoptioon ja parinkymmenen vuoden kuluttua, tuhansia ratakierroksia myöhemmin, Luigi peri nykyisin asumansa kartanon hevosineen kaikkineen. Hän oli silloin hädintuskin neljänkymmenen. Menestyksellisen uran huipentumana hän oli jo siirtynyt valmentajaksi, mutta nyt radat saivat jäädä, koska hänen täytyi keskittyä omaisuutensa hoitamiseen. Toki hänet nähtiin usein katsomon puolella, sillä kerran hevosmies, aina hevosmies. Myös vedonlyönti näytti menneen veriin. Kymmenen vuotta nuorempi sisar avioitui Luigin jo hieman iäkkäämmän ystävän kanssa, eikä Luigi nähmyt siinä mitään pahaa, vaikka itse tahtoi edelleen pysytellä poikamiehenä. Kun Elise sitten pitkän odotuksen jälkeen syntyi, tuli Luigista itseoikeutettu kummi.
|