|
21
Olimme tosin jo viime kesänä sopineet Ruotsissa asuvan ystäväni Varjovaaran Matin kanssa hänen tulostaan juhannuksen aikoihin Tampereelle, mutta se tapaaminen täytyi siirtää. Matti soitteli pari päivää sitten ja kertoi, ettei päässyt työkiireidensä vuoksi matkustamaan ja sovimme, että tapaisimme joskus myöhemmin. Hyvä näin, sillä Matin vuoksi en olisi jättänyt tätä reissuani missään tapauksessa tekemättä. Matkani Rovaniemelle olen tehnyt tavallisesti junalla, bussilla tai lentäen ja pari kertaa omalla autolla reittiä, jonka varrella ovat ehkä kaikkein kuvatuimmat Lapin maisemat, vaarat Kemijokivarressa, joita ulkomaiset turistit haltioissaan esittelevät tuntureina kotivideoilta ja kuva-albumeista, vaikka tunturialueelle siitä on vielä aika huippaus. He kehuvat samalla, kuinka ihmeellinen maa se Suomi oikein on, ja uusi joukko saa virikkeitä lähteä matkalle pohjolan satumaahan. Saat ajaa vaikka tuhat kilometriä Helsingistä Rovaniemelle kenenkään häiritsemättä. Joka puolella on järviä ja koskemattomia metsiä ja jopa tiellä ajaessa saa nauttia rauhasta ja yksinäisyydestä. Ja voi! Entä ne Suomen naiset, se on todella uskomatonta, miesväki värittää juttujaan.
|