|
251
Kun Jussi sitten yritti laittaa lenkkimakkaran tarjoukseen omalla kustannuksellaan mainosmielessä, sanoivat kyläläiset heti, että sehän myy yli-ikäistä makkaraa. Eihän kenenkään kannata tuolla hinnalla myydä kuin vanhaa ja pilallista, ne sanoivat. Osti sitä kuitenkin yksi kanta-asiakas, sillä Matomäen Hilkka haki makkaraa kahdeksanlapsiselle katraalleen. Pyysi kolme kiloa. Laitettiin tilille entisten jatkoksi. Sanoi kyllä tuovansa heti ensi viikolla takaisin, jos vain on pilallista. Ja kauppias lupasi. Onneksi ei ole ollut lämmintä, joten makkara saattaa kyllä säilyä ensi viikkoon, jos ei tule kaikki sitä ennen syädyksi. Kylmäsäilössä se kyllä kestäisi. Mutta Hilkan jääkaappi oli rikki. Oli ollu jo ihan viime syksystä. Se korjaajaki kävi, mutta ei se tuntunu sille mittää saavan. Vaikka eihän se mikkää oikia jääkaapin korjaaja ollukaa, vaan semmonen tavallinen sähkömonttööri, mikä lie toloppa-apina. Oli kiikkunu tienvarsitolopasa ja ko Hilkka vei pikkupyykkejä ulos narulle, tullu juttelemaan ja kysyny, että olisiko kyläsä kahavepaikkaa, ko ei oo näkyny etes yhtää baaria.
|