310 

Aiheesta sinänsä on turhaa irvistellä, sillä näin on ja pysyy kuten monissa Britannian siirtomaissa ja niiden naapureissa, joissa Napoleon ei ole päässyt määräilemään. Eikä sillä oikeastaan ole mitään merkitystä niin kauan, kun ei itse änkeä ohjauspyörän taakse, mutta jalankulkijana on toki terveellistä huomata jo hyvissä ajoin, että ne autot, jotka ensimmäisinä ajavat ylitsesi tulevat tässä maassa yleensä oikealta. Poikkeuksena tietenkin saattaa olla joku pohjoismaalainen tai amerikkalainen turisti, joka ei vielä ole oppinut luotettavasti hallitsemaan kahta asiaa: oluthöyryjä ja autonajotaitoa.
   Näihin liittyvää tutkimusta olisi hyvä yrittää harjoittaa täälläkin ilman toistensa läsnäoloa. Minkä eräs jenkki saikin karmeasti kokea ja aivan omakohtaisesti. Hän nimittäin oli ottanut muutaman sormenleveyden skottilaista läheisessä pubissa ennen kuin päätti lähteä ajamaan vuokraamallaan autolla kohti majapaikkaa. Mutta yllätyksekseen hän huomasi, että sillä aikaa kun hän itse istui kaikessa rauhassa kapakassa ryypyllä, joku kelvoton oli pihistänyt autosta ohjauspyörän. Tällaista ei ikinä sattuisi kotona valloissa — siellä vietäisiin reilusti koko kärry. Nyt ei auttanut muu kuin mennä tekemään ilmoitus poliisille.


Seuraava sivu
Luvun alku
Hakemisto


www.jap-publisher.com v. 2002 © Jukka Pyykönen, Oy JAP-Publisher Ltd
Tampere, Finland