371 

Naapurusto olikin jo ihmetellyt John Stevensonin elämäntapojen höltymistä, kun auto ei ollut ilmestynyt yöksi kotiin. Asiaan saatiin valaistusta itseltään Mr. Stevensonilta, joka hölkytti parahiksi paikalle.
   Aamun lehdissä oli ollut uutisia tapahtuneesta pommi-iskusta. Joku jopa arveli syyksi ranskalaisten tekemää ohjuskoetta, toinen harhautunutta amerikkalaista risteilyohjusta. Näissä molemmissa jutuissa pidettiin perusteluna sitä, että räjähdysjäljet onnettomuuspaikalla olivat niin kammottavat, ettei minkäänlainen miina ollut voinut saada moista aikaan, varsinkin kun maastoon sinänsä ei ollut tullut juuri lainkaan kuoppaa. Tie oli liikennöitävässä kunnossa niin kuin ennenkin, jos ei paremmassakin, kun pellinkappaleita poistettaessa haravoitiin myös irtokivet. Räjäytyslähettimen löytyminen oli onnistuttu pimittämään ja pitämään näiltä lehdiltä salassa, kuten muiltakin.
   Närkästynyt IRA kiisti visusti osallisuutensa juttuun, samoin kuin pari päivää aikaisempaan sotilasräjähteiden varkauteen, jossa suurehko määrä Hexogen -nimistä räjähdysainetta vietiin tuntemattomalla tavalla. Kadonneella aineella ja tapahtuneella onnettomuudella ei tiedetty olevan mitään yhteyttä.

Seuraava sivu
Luvun alku
Hakemisto


www.jap-publisher.com v. 2002 © Jukka Pyykönen, Oy JAP-Publisher Ltd
Tampere, Finland