|
374
Kokous oli lyhyt ja muodollinen. Aluksi johtajat esittelivät alaisensa. Ruotsalaiset panivat heti merkille, että Mr. Stevenson ei ollut neuvottelijoiden joukossa. Kvickströmistä tämä oli luonnollista, koska Mr. Stevenson oli asiassa täysin ulkopuolinen. Hän itsekin oli läsnä lähinnä turvamiehen ominaisuudessa, vaikkei sitä luonnollisestikaan mitenkään tuotu julki. Pohjois-Amerikan lisenssistä oli luvassa summa, joka ylittäisi huikeasti yhtiön keskimää- räisen liikevaihdon. Firman verotusasiantuntijat Tukholmassa työskentelivät kuumeisesti löytääkseen ratkaisun, jolla vältetään tämän valtavan kertasuorituksen kielteiset vaikutukset yrityksen taloudelle. Osa lisenssimaksuista tulisi jälkikäteen keksintöön perustuvan valmis- tuksen määrän perusteella. Sopimukseen sisältyy myös kohta, joka velvoittaa pidättymään lisenssien markkinoinnista muualle maailmaan kahden sopimusta seuraavan vuoden aikana. Tämä saattaisi merkitä mullistusta maailman naudanlihan tuotantokilpailussa. Argentiinan ja USA:n välisessä kisassa jenkit ehkä vetäisivät lopullisesti pidemmän korren.
|