|
390
Kaikki kutsuvat paikkaa suureksi valkoiseksi taloksi, tilan päärakennuksen mukaan. Ikävämpiäkin nimityksiä on käytetty, mutta ne ovat saaneet unohtua historiansa mukana. Aluksi tilalla kasvatettiin puuvillaa ja sitten myös sokeriruokoa, noita aikakauden menestystuotteita, joilla maa saatiin halvan työvoiman avulla kukoistukseen. Silloin työvoimana käytettiin pääasiassa orjia kuten Pohjois-Amerikan etelävaltioissa oli siihen aikaan tapana, mutta jo varsin varhain tilan omistaja huomasi, että vapaalla työvoimalla päästäisiin parempiin tuloksiin ja tämän tilan orjat vapautettiin ensimmäisten joukossa. Jopa muualta karanneet saivat täältä turvapaikan ja jäivät olemaan pysyvästi ja työskentelemään silloisista kurjista olosuhteista huolimatta. Ja mihin täältä olisi mentykään. Lähes kaikkialla ympäristö oli elämiseen kelvotonta tai siellä odotti pidättäminen ja pikaoikeuden langettama ankara raipparangaistus tai lempeämpi hirttäminen. Nyt ajat ovat toiset, mutta noita perinteisiä viljelyskasveja kasvatetaan vieläkin ja niiden lisäksi menestyvät sitrushedelmät ja luonnollisesti vilja, mutta Luigin sydäntä lähinnä ovat kuitenkin hevoset, vaikka muitakin eläimiä tilalla kasvatetaan.
|