|
399
Metsästysasu poikkesi ratsastuksessa käytetystä vain vähän. Kannuksia ei ollut, Luigi ei käyttänyt niitä yleensäkään, ja kypärä oli korvattu lierihatulla. Koska ei oltu menossa ampumaan fasaaneita, mukana oli suurikaliperinen kivääri ja panosvyö, eikä haulikkoa. Lisäksi varusteisiin kuului pitkä puukko, joka oli huotrassa ja lasso kuten ainakin lehmipojilla. Jotkut kantoivat vyöllään revolveria, mutta yleensä vain sellaiset, joilla se kuului jokapäiväiseen asuun siinä kuin saappaatkin. Kivääri oli samanlainen, joita käytettiin pohjoisempana biisonien metsästyksessä. Tämä oli osoituksena siitä, ettei saaliseläimiä mitenkään aliarvioitu, mieluummin kunnioitettiin ja syvästi arvostettiin näitä reilusti yli kolmimetrisiksi kasvavia ovelia petoja. Viisimetrisetkään eivät olleet ylen harvinaisia, vaikka tavallisimmin nähtävät olivat kyllä vaatimattomasti vain parimetrisiä. Päivän kuumin hetki oli mennyt, mutta sää ei ollut mitenkään vilpoinen, joten hevosia säästettiin ja annettiin niiden edetä käymäjalkaa. Ratsastajat istuivat hattujen lierit eteen vedettyinä ja antoivat hevosten edetä löysin suitsin pitkin kastelukanavan vartta kulkevaa polkua.
|