Noin puolen tunnin ratsastuksen jälkeen ylitettiin kanava siltaa pitkin ja nyt edettiin kanaalin länsirantaa. Polun varsi oli ruohottuneempaa ja siellä täällä oli pensaita, joista lehahti lentoon rääkyviä lintuja, mutta ratsastajat etenivät kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nyt ei pitänyt hosua turhaan, jotta voimat riittäisivät itse metsästystapahtumaan. Tämä nyt tehtävä retki erosi kaupallisesta, turisteille tarkoitetusta eräsafarista siten, että metsästäjien täytyi tällä kertaa itse etsiä saaliinsa ja vasta sitten saattoi yrittää pyydystää sen.
   Luigi oli metsästellyt maillaan lukuisat kerrat yksin ja erilaisten seurueiden kanssa. Juuri koskaan ei ollut tarvinnut palata ilman saalista, mutta hänellä oli arvostamansa vasustaja, jota ei monista yrityksistä huolimatta ollut kyennyt nujertamaan. Hän oli ristinyt tämän rämeikköjen valtiaan yksinkertaisesti Grandeksi. Suuri, juuri sitä se oli, yksinkertaisesti. Kun sen silmät näkyivät vesikasvien lomasta, sen väijyessä jotain suupalaa, tiesi heti, että siinä se oli. Niistä silmistä ei voinut erehtyä.