41 

No tämä itseasiassa onkin sitä varsinaista Keski - Suomea. Ainakin karttaan oli merkitty Manner- Suomen painopiste tai jokin sellainen näille main. Mitähän silläkin tiedolla tehdään. Tie ainakin on ensiluokkaisessa kunnossa ja vaikka vettä roiskiikin, ei se juuri häiritse, sillä sade ei yksinliikkujaa kiusaa.
   Täällä on kumman rauhallista ollakseen juhannusaatto. Asuntovaunujakin on ihmeen vähän liikkeellä. Ohitin pari vierasmaalaista juuri ennen mäennyppylää, mutta muita tänään ei ole tainnut näkyäkään.
   Pilvipeite rakoilee ja onneksi sää taas näyttää paranevan. Nyt kun sade on kokonaan lakannut, voin keskittyä paremmin seuraamaan ympäristöä. Tie etenee halki selkosten ja asumuksia näkyy vain harvakseltaan. Täällä pitäisi olla todellisia maisemia, joten mikäli kartan tekijään on uskominen, odotettavissa on mahtava panoraama. Enkä siinä suhteessa pety, mutta toisessa kylläkin. Samalla selviää myös syy liikenteen vähäisyyteen, sillä yhden mäen jälkeen kestopäällyste sitten loppuu yllättäen. Siinä tien levennys on täynnä tientekokoneita ja edessä silmänkantamattomiin päällystystä odottavaa tienpohjaa.
   Kymmenen kilometrin jälkeen tilanne vielä heikkenee.

Seuraava sivu
Luvun alku
Hakemisto


www.jap-publisher.com v. 2002 © Jukka Pyykönen, Oy JAP-Publisher Ltd
Tampere, Finland