Joku keksi, että kävisimme eläinpuistoa katsomassa, koska se on sopivasti matkan varrella. No siitäkös elämä syntyi - muka matkan varrella - sehän on melkein Itä - Suomessa!
   Mutta, kun karttoja tutkittiin, voitiin todeta, että Oulusta Rovaniemelle Pudasjärven ja Ranuan kautta on vain parikymmentä kilometriä enemmän, kuin suoraa reittiä. Tuohan ei ole matka eikä mikään - ja niin sitten tultiin.
   Perillä joku totesi heti, että ravintolapalveluissa tämä paikka ainakin häviää Ähtärille, lienee ollut niitä joukon janoisimpia, joita tuppaa aina seuramatkoilta löytymään.
   Silloin puiston julkisivu oli vielä alkutekijöissään, mutta eläimet olivat eloisia ja virkeitä. Hirvet olivat kuitenkin poikkeus. Ilmeisesti ne olivat vielä tottumattomia ihmisiin ja arastelivat. Puolenkymmentä eläintä makaili aitauksen takaosassa mättäiden suojassa ikään kuin piilossa. Ajattelin, että nuohan täytyy saada liikkeelle. Ei millään väkipakolla, vaan juonimalla.
   Olin kuullut jostain television luonto-ohjelmasta saksanhirvien kiimaääniä ja päätin kokeilla onnistuisinko jymäyttämään elikoita. Ääntelin ensin hyvin hiljaa. Möyry saattoi muistuttaa enemmän vaikkapa aasien kutsuhuutoa, mutta se tehosi.