Ei kylläkään kuvittelemallani tavalla. Ensin ääneen reagoi vain yksi seurueen rouvista hätääntyneenä:
  — Mikä tuo on? Tuo ääni? Aviomies katselee vaimoaan ymmällään olevan näköisenä, eikä tajua mistä on kysymys.
   Kun toistan ääntelyn, nousevat hirvet jalkeille ja uros tulee uteliaana päätään kallistellen aivan aidan viereen, ja luotuaan meihin tutkivan silmäyksen, tuhahtaa ja kävelee arvokkaasti takaisin äskeiselle makuupaikalleen. Naaraat liikehtivät levottomina, mutta jonkin ajan kuluttua nekin rauhoittuvat ja tilanne palautuu ennalleen. Bussille kävellessä en voi olla kuulematta, kuinka äskeinen perheenpää kovistelee vaimoaan:
  — Älä sinä vain ala tuon Haukelan kanssa millekään. Se on semmoinen naistennaurattaja, sitä kaikkein pahinta sorttia.
   En voi muuta kuin hymähtää itsekseni moiselle toteamukselle.

Jätän muistelot sikseen ja keskityn ajamiseen. Pian keskustasta päästyä ylitin Simojoen ja kotvan kuluttua tulikin jo Välilanssi. Tästä olisi enää vain reipas puolen tunnin matka jäljellä. Sitä todistaa opaste tienreunassa.