— Kiitos kyllä. Onhan siitä jo toista tuntia aikaa kun join viimeksi.
  — Istu sinne olohuoneeseen. Ei, älä siihen, Peppi on tottunut omimaan sitä paikkaa. Kaikki muut paikat ovat vapaasti valittavissa.
   Jo on annettu koiralle valtuuksia. Sehän on kuin isäntä talossa.
  — Otetaanko tuo koira mökille mukaan? minä kysyn keittiöön menevältä emännältä.
  — Peppi saa jäädä äidin seuraksi.
  — Missä hän on?
  — Tuolla yläkerrassa kauneusunilla, hän tulee aivan kohta. Anneli luikkaa yläkertaan portaiden viereltä:
  — Äiti, joko sinä tulet tervehtimään Johannesta? Laitanko sinullekin kahvia?
   Anneli tuo kahvikupit ja saan hyväksyvän silmäyksen. Olen osannut valita oikean istumapaikan.
   Kotvan kuluttua Anna tulee myös alakertaan. Hän on miellyttävän näköinen ihminen, joka on tottunut esiintymään. Piirteiltään hän muistuttaa jonkin verran Annelia, on vain vähän kypsempi. Minua kiusaa ajatus siitä, että olen nähnyt hänet jossakin. Se ei kuitenkaan ole kovin todennäköistä.