Olen joskus harrastellut vaellusta ja liikkunut metsissä ja soilla sen verran, että pakkausten määrä hirvitti. Tämän kuntoisena niissä olisi aika urakka.
  — Lähdemmekö kuukauden vaellukselle? ajattelen kauhuissani, mutta tyydyn vain toteamaan, että meitä varmaan odottaa jossain suuri kantajien joukko?
  — Valitettavasti voimme orjuuttaa vain itseämme. Kaikki tavara on kuitenkin mökillä tarpeen, olen mielestäni karsinut kaiken turhan pois, totesi emäntäni.
   No mikäs siinä auttoi. Alkumatkan tavarat kyllä kulkivat helposti autolla, mutta saamieni kuvausten perusteella loppuetappi kauhistutti.
  — Aja tästä ensin oikealle ja sitten seuraavasta vasemmalle. Kohta tulemme isolle tielle ja lähdemme sitä oikealle. Sitten ajetaankin muutamia kymmeniä kilometrejä, kerron reitistä lisää myöhemmin.
   Päivälliseen verrattuna nyt oli jo kiva ajella, kun liikenne oli rauhoittunut. Puolen tunnin kuluttua Anneli kehotti kääntymään seuraavasta vasemmalle. Tästä mentäisiin Astan ja Niilon kesämökille, jonne voisimme jättää auton.
  — Asta on minun lapsuuden ystäväni ja Niilo hänen miehensä. Ovat olleet muutaman vuoden yhdessä. Olivat myös entisen mieheni hyviä ystäviä.